Kahvitellaan yhdessä talouden kanssa

Lainaa jokaiselle Suomessa

Näyttääkö tilisi saldo taas pakkasta? Tämä on tavallinen tilanne tavalliselle Suomalaiselle, joka on juuri käyttänyt palkastaan leijonan osan aikaisempien kulutusluottojen ja joustoluottojen takaisinmaksaimseen. Tämän sivuston tarkoituksena on auttaa tavallisia Suomalaisia järjestämään omat raha-asiansa paremmin ja tehokkaammin, jota tulevaisuudessa varallisuuden kartuttaminen on kestävällä pohjalla. Suomessa taloudellinen tilanne on ollut jo pitkään varsin positiivinen. Kuluttajien etuja pyritään ajamaan erilaisilla lainavertailuilla joita löytyy verkosta jo pilvin pimein. Myös lainanvälittäjät ovat huomanneet, että edelleen lainojen kilpailutuspalveluille on tarvetta. Tällä hetkellä Suomessa on voimassa väliaikainen korkokatto, joka määräsi kaikkien lainojen korot noin 10% luokkaan. Tämä uudistuksen myötä lainatuotteet muokattiin sopimaan nykyiseen taloustilanteeseen kuin nenä päähän. Kalliimmat pikavipit saivat jäädä historiaan. Lisäksi trendinä on erottunut lainojen yhdistäminen tai jälleenrahoitus, joka auttaa kuluttajia säästämään jopa nykyissä lainoissaan kilpailuttamalla niiden korot ja kustannukset uudestaan. Näin aikaisempi kalliimpi laina voidaan saada muutettua uudeksi ja edulliseksi lainaksi, jota on helppo hallita eikä se syö kotitalouden tuloista leijonanosaa.


Tee lainavertailu netissä

Lainojen vertaileminen on jo pidemmän aikaa ollut tehokas tapa selvittää mitkä rahoitusvaihtoehdot sopivat paraiten omiin tarpeisiin. Koska lainavertailut ovat yleistyneet merkittävästi on siihen syntynyt erikseen erilaisia palveluita jotka kilpailuttavat eri luotonmyöntäjät ja pankit puolestasi siten, että sinun ei tarvitse erikseen lähettää jokaiseen lainapalveluun omaa hakemusta ja odottaa niiden saapumista. Esimerkiksi monen lainavertailijan toimesta saat kaikki lainatarjoukset näkyviin eteesi siten, että pystyt suoraan vertailemaan niitä keskenään. Lainavaihtoehtojen selvittämisessä korostuukin kolme erityispiirrettä jotka ovat nopeus, kustannustehokkuus ja varmuusaste oikean lainan löytymisestä. Käytännössä kyse on lainahakemuksen lähettämisestä useaan palveluun samanaikaisesti siten, että tarjoukset saadaan samanaikaisesti vertailtavaksi. Nuorempien lainanhakijoiden kohdalla täytyy muistaa, että kaikki pankit eivät välttämättä myönnä lainaa alle 25-vuotiaille lainanhakijoille, joka supistaa luotonantajien kokonaismäärää.